Lasten harrastamisesta puhutaan paljon. Minkä ikäisenä lapsen kuuluu aloittaa jokin harrastus? Montako päivää viikossa pitäisi olla harrastuksia? Mikä on tarpeeksi? Mikä on liian vähän?
Googlettamalla "lapset ja harrastukset" löytyy aiheesta artikkelia artikkelin perään.
On sitten kaikenmoisia suosituksia. Mutta onko näihin muka jotain oikeita vastauksia? No ei tietenkään! Vanhempien pitää tuntea oma lapsensa, eikä mennä minkään suositusten mukaan.
Ihan kuulkaa Arkijärki käteen tässäkin asiassa ja miettikää mikä on juuri sinun lapsellesi parhaaksi. Ei siis sinulle! Niitä kentän laidalla riehuvia ja kiroilevia ukkoja on jo ihan tarpeeksi.
Paljon herättää keskustelua se, miten jokin harrastus vie kaiken vapaa-ajan, eikä lapsella jossain kohtaa ole edes mahdollisuutta kokeilla tai toteuttaa muita kiinnostavia lajeja tai toimintaa.
Musikaalinen lapsi soittaa ja laulaa omaehtoisesti ja liikunnallinen lapsi liikkuu ilman maksullista liikuttamista. Mutta sitten on vanhempien harkinnan varassa pitäisikö lapsen saada tukea näissä asioissa mihin kiinnostus ja lahjat selkeästi viittaavat.
Minun lapseni liikkuu siinä määrin, että häntä on miltei mahdotonta pysäyttää. Hän pyöräilee, skeittaa, skuuttaa, juoksee, ui, hyppii, kiipeilee, snoukkaa, ja joskus vielä luisteleekin tai potkii palloa ja tanssii. Mutta näistä hän HARRASTAA vain tanssia. Eli vain siitä opetuksesta minä pistän kättä taskuun. Muu on omaehtoista vapaa-ajan käyttöä.
Maalla |
Merellä |
Ilmassa |
Miten sitten saada vähän liikkuva lapsi mukaan toimintaan? Kynnys hypätä mukaan ja koittaa eri lajeja pitää olla todella matala. Lapsetkin haluavat olla hyviä siinä mitä tekevät. Jos ei koe olevansa sopiva johonkin joukkoon, millä sitä sinne saa? Valmentajat ja seurat voivat ihan katsoa peiliin kun mietitään kansanterveydellisiä näkökulmia ja miksi lapset eivät liiku niin paljon kuin ennen.
Pitää erottaa "ammattimainen" harrastaminen ja omaksi iloksi tapahtuva harrastaminen. Jos haluaa soittaa viulua, ei sitä tarvitse soittaa 6 kertaa viikossa opettajan avulla kuten esim. jalkapalloa. Viulua voi soitella silloin kun sopii, kerran viikossa tai muutaman minuutin päivässä. Jalkapalloa on miltei mahdotonta harrastaa vain kerran viikossa ja sitten muina päivinä potkia silloin kun siltä tuntuu tai vaikka käydä partiossa ja kuviskerhossa sen lisäksi.
Omanlaisia ajatuksia herättää myös lastenpsykiatrian erikoislääkäri Janna Rantalan kirjoitus:
"Me vanhemmat usein ajattelemme lapsen vahvuuksien olevan jotain suoritettavaa, kuten urheilullisuus, musikaalisuus, matemaattisuus. Emme osaa aina arvostaa elämässä pitkälle kantavia ominaisuuksia kuten vaikkapa leikkitaitoja, huumorintajua, empatiakykyä, rohkeutta kokeilla uusia asioita, harkitsevuutta tai maailman säteilevintä hymyä. Lisäksi haluamme tukea ”vahvuuksia” esimerkiksi harrastuksilla, kun lapsi tarvitsisi eniten tukea juuri ”heikkouksissaan”!
Tästä aiheesta on monia mielipiteitä, tässä esitin omani ja siihen mulla on kuin onkin oikeus. Toivon vaan, että kaikki ajattelevat asioita oman lapsen silmin ja lasta tukien, ei ympäristön paineiden kautta.
Ja aivan oma lukunsa onkin sitten raha ja miten se vaikuttaa lajivalintoihin. Sen nyt jokainen voi ihan itse miettiä. Sen vain sanon, että luojan kiitos minun lapseni ei ole koskaan halunnut harrastaa jääkiekkoa tai ratakelkkailua.