maanantai 20. elokuuta 2012

Älä leiki, äläkä varsinkaan vitsaile!

Tässä Hesarin artikkelissa LEIKIN LOPPU! on paljon juuri sitä asiaa mitä olen miettinyt suomalaisessa kasvatuksessa ja koulunkäynnissäkin.

Kaikenlainen pelleily on pahasta ja huonoa käytöstä. Ylivilkkaalle lapselle annetaan automaattisesti yksi numero alempi arvosana joka aineessa, koska tuntikäyttäytyminen ei ole sitä mitä vaaditaan. Eli hiljaa paikallaan istumista. Se vaan on nimittäin ylivoimainen haaste joillekin lapsille, eikä liity mitenkään aivokapasiteettiin saati "kiltteyteen".

Tulee vähän sama juttu mieleen kun isoäitini kehuu joitain lapsia, jotka syövät lautasensa tyhjiksi ja pyytävät vielä lisääkin, että "onpas kilttejä lapsia". Siis hei se liittyy nälkään, tai siihen että ei ole nälkä. Joillekin maistuu ruoka, jotkut haluavat kiipeillä senkin ajan puissa ja hyppiä trampoliinilla. Se ei ole kiltteyttä tai tuhmuutta. Se olisi sitä lahjakkuutta mitä pitäisi ruokkia!
Minun lapseni olisi Kiinassa tai Venäjällä viety jo alle kouluikäisenä pois minulta jonnekin missä valmennetaan niitä lahjakkuuksia joita Olympialaisissa nähdään korkeimmilla palleilla.

Suomessa asia hoituu käytännössä niin, että pakotetaan istumaan paikallaan ainakin 9 vuotta, 10 kuukautta vuodessa, 6 tuntia päivässä. Onpa kumma ettei niitä superlahjakkuuksia synny. Tai siis syntyy, mutta se heiluminen ja juokseminen pyritään kitkemään. Mitä aikaisemmassa vaiheessa sen parempi. Sellainen lasten saatanallinen juokseminen ja hyppely on vaan saatava loppumaan!

Vuodatuksen loppuun lisään otteen poikani ensimmäisellä viikolla nyt kutosella saamastani viestistä yhdeltä aineopettajalta:

"...puhui usein viittaamatta ja opetuksen päälle, eikä totellut kehoitusta mennä omalle paikalleen. Lisäksi hän vitsaili paljon kavereiden kanssa."

"...vaikuttaa tosi vilkkaalta, mutta myös terävä-älyiseltä pojalta. Jotkut hänen vitsailuistaan meinaavat oikeasti naurattaa aikuistakin."

Ja tämän tyylisiä viestejä olen vastaanottanut nyt yli viisi vuotta.

Nyt siis vaatisinkin että kaikenlaisen liikehdinnän lisäksi myös vitsailu ja nauraminen on kitkettävä. Siinä ollaan jo hyvin onnistuttukin, mutta jotkut uppiniskaiset vielä yrittävät tempoilla vastaan.


6 kommenttia:

  1. Samaa mieltä - Professori Liisa Keltinkangas-Järvinen, tosi fiksu nainen, on kritisoinut voimakkaasti sitä, että kouluarvosanat hyvin yleisesti mittaavat ihmisen synnynnäistä temperamenttia, sen sijaan että ne mittaisivat sitä mitä pitäisi - kuten vaikkapa matematiikan tai äidinkielen osaamista.

    Terkuin, Aira

    VastaaPoista
  2. Tossa on kyllä paljon totuutta. Kävin lukemassa Liisa K-Jn juttuja temperamentista ja olipa tosiaan valaisevaa! Hyvä pointti Sini ja kiitos Aira

    VastaaPoista
  3. Koulujen pitäisi voida järjestää "päivä opettajana -tilaisuuksia" henkilöille, jotka kummastelevat ao. blogin tyyliin koulun toimintatapoja. Uskon, että kokemus olisi valaiseva. Oma lapseni kahdenkymmenen oppilaan ryhmässä. Erilaiset temperamentit ja niiden huomiointi... Voisi avartaa näkemystä ja lisätä ymmärrystä opettajan professioon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos viittaat tähän mun blogikirjoitukseen tuolla ehdotuksella, niin tässähän päiviteltiin sitä, miksei Suomessa kasva olympiatoivoja! Minä keksin, että se on järjestelmän ja kulttuurin syytä. Toki se voi olla myös ruokavalion, kylmien kesien tai sademäärän ansiota. Mutta mä nyt lähestyin tästä kulmasta. En niinkään ottanut kantaa opettajien ammattikuntaan. Mulla on vain hyviä kokemuksia opettajista ja yhdestä villistä kakarasta. :)

      Poista
  4. Stainer kouluissa lapset saavat olla lapsia, yksilöitä, erilaisia lahjakkuuksia.

    VastaaPoista
  5. Sekä Stainer-koulussa että normaalissa peruskoulussa opettaneena voi tähän todeta että yrittäkääpä hyvät ihmiset opettaa nykyryhmissä joissa on 20-30 lasta ja kaikki saavat kukkia. Paskaa siitä tulee tai siis kukaan ei opi mitään. Hyvää oppilasta ei saa huono opettaja pilalle eikä heikosta saa huippuopekaan leivottua mitään.
    Se on yllättävän rasittavaa kun 30 lasta puhuu opetuksen tai stainer-koulussa opetustuokioiden päälle, jatkuvasti keskeyttäen. On se kumma kun vanhemmat eivät jaksa omiensakaan kanssa kotona olla mutta opettajan pitäisi jaksaa 30 lapsen kanssa tehdä mahdollisimman hyvää tulosta, oli pedagogiikka mikä tahansa.
    Minä tykkää ylikovaa vitsikkäistä, vilkkaista lapsista, mutta ei niiden voi antaa vaeltaa ympäri luokkaa puhua paapattamassa, koska sitten niiden 29kin oppilaan täytyy antaa tehdä samaa...
    Ja sekin on nähty kun starinerkoulusta tulee oppilas tavalliseen kouluun, mille luokalle tahansa, niin pihalla on kuin lumiukko! osaa ehkä soittaa huilua, mutta nuoteista ei tajua tuon taivaallista kun laulut on opeteltu ulkoa! Sinänsä hienoa, vaatii pitkäjänteisyyttä.
    Järjestelmän syytä se on varmasti kun Suomesta ei tule enää olympiavoittajia, se järjestelmä missä niitä mitaleita tulisi on sellainen, missä lapset laitettaisiin kuriin, nuhteeseen ja järjestykseen, missä lapsilta saisi vaatia ikätasonsa mukaisia asioita, missä lapsia haastettaisiin kilpailemaan ja käyttämään omaa lahjakkuusaluettaan. Nyt leikitään kaikki pelaa-pelejä, tanssitaan vanhempien pillin mukaan tukemalla luovasti kukkivia lapsia, tasapäistetään ja ymmärretään. Pahaa mieltä ei saa tulla, epäonnistumisen tunnetta pakoillaan kuin ruttoa. Kysykääpä vaan keltä tahansa olympiavoittajalta onko kirkkain mitali saavutettu ilman epäonnistumisia. Lapset ja nuoret lopettavat liian aikaisin, ensimmäisten epäonnistumisien takia, kun näitä tunteita ei ole saanut kokea, tajuamatta, että se kuuluu elämään ja ennen kaikkea urheiluun.
    Mutta kaikenhan me teemme pullamössöijen takia siksi koska rakastamme lapsiamme ylikaiken. Niin minäkin pakkaan kolmen lapseni vaatteet illalla valmiiksi, laitan heille aamupalat, lähettelen tetareita pitkin päivää (sieltä 30 oppilaan keskeltä) vain varmistaakseni ovatko he turvallisesti kotona syömässä välipalaa ja pukemassa treenivaatteita päälle ollakseen valmiina illan autokyyditysrumbaan kun tulen kotiin. Olenhan opettaja, entinen huippu-urheilija ja ennen kaikkea äiti.

    VastaaPoista