keskiviikko 20. kesäkuuta 2012

Toriparkissa tavataan!


Hei mahtavaa, ilmaista parkkitilaa keskustaan, kauppatorin alle! Keskustaa vieroksuvien, kalliisiin parkkimaksuihin kyllästyneiden kaupunkilaisten huutoon ollaan vastaamassa! Minäkin köyhänä voin spontaanisti tönäistä Hillosipulilla oikein keskustaan, kun ei tarvitse tuijottaa kelloa, milloin tunti vaihtuu ja parkkiläpyskän hinta käy toistakymppiä (samalla hinnalla saa Lidlistä niin paljon ruokaa kuin jaksaa kantaa).

Samaan aikaan kun torin alaosastoa reerataan, muuttuu maanpäällinen osuus pikkuhiljaa automaattisesti vireäksi kaupunkilaisten kohtaamispaikaksi, missä voi aistia kansainvälisen tunnelman, kahvin tuoksun ja säpinän myyntikojuilla, unohtamatta pyöräilevää karhua ja kansantanssiryhmää. Jotenkin näen, että ihmisetkin muuttuvat rennommiksi, pukeutuvat tyylikkäästi ja turun murrekaan ei enää särähdä korvaan. Ja kun itse nautit iloisesta torielämästä ja asioit puuhakkaana lähistön liikkeissä, markkinoita elvyttäen, voi autosi olla mukavasti muiden kaltaistensa joukossa samassa luolassa, pois kadulta kuleksimasta. Ennen vanhaan autot jätettiin tosiaan katujen varsille niille varatuille paikoille. Niitä kutsutaan parkkiruuduiksi.

Linnankatu klo 12.30, Forumin sisäänkäynnin edessä


Tämäkin halli olis täynnä, jos vaan olisi se toriparkki.

Hansan alakerta klo 12.45

Stockan sisäänkäynti klo 13.00, ei saanut paikkaa, piti lähteä pois keskustasta.

Toriparkki on nimittäin nyt kuuminta hottia!
Et tajua liike-elämästä mitään, ellet tajua Toriparkkia! Kysymyshän ei tosiaankaan ole siitä, että joku ressukka Turun keskustassa olisi koskaan jäänyt vaille parkkipaikkaa! Onko joku? No totta puhuen en tiedä, mutta en ole sellaisesta katastrofista koskaan ainakaan kuullut. Mutta jos näin tosiaan on käynyt monillekin, niin eiköhän järjestetä kansanäänestys asiasta, niin ei ole sitten jälkikäteen nokankoputtamista. Ja kaikille joille parkkipaikan löytäminen ja sen takia keskustassa asioinnin jättäminen on tosiasia, sanon että älkää herrantähden koskaan, siis koskaan, menkö Helsinkiin.

p.s. Kuulin juuri, ettei parkkihallista tulisikaan ilmainen, vaan samalla konseptilla toimiva kuin kaikki muutkin sen vieressä olevat parkkihallit. Joten eiköhän tähän keskusteluun ole tuhlattu tarpeeksi aikaa ja rahaa.

Minä haluan parkkiruutujen sijaan enemmän laivoja Aurajokeen!
Ravintolalaivoja, purjelaivoja, asuntolaivoja ja aukeavia siltoja!

5 kommenttia:

  1. Juu ja niitä siltoja vois tulla tohon (uusi termi) Jokisatamaan eli välille Martinsilta-Forum Marinum. Eihän sillä muuten mitään väliä, mutta talvella, kun föri ei kulje klo 21 jälkeen, tulee matka Rantakertusta Rahtilaivaan, ellei nyt halvemmaksi taksilla, niin ainakin nopeammaksi :)

    VastaaPoista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  3. Hyvä kuvattava kohde olisi ollut vielä louhi - melkein torin alla ja aina tilaa :)

    VastaaPoista
  4. Toriparkki turha. Keskustan erillaistaminen ja vetovoiman kehittäminen ratkaisevat. Parkki ei ongelma.

    VastaaPoista
  5. En ymmärrä mihin toriparkkia tarvitaan. En kyllä myöskään ymmärrä miksi kadunvarsi paikoissa on yleensä mahdollisuus laittaa vain 1 tunti parkkiaika? Kuka ehtii shoppailla ja käydä kahvilla 1 tunnissa? Tai käydä lääkärissä/kampaajalla/hierojalla/kosmetologilla 1 tunnissa?

    VastaaPoista