lauantai 30. kesäkuuta 2012

Arkijärki


Eilen oli historian ensimmäinen vaalitiimini kokoontuminen.

Tarjoilut oli tietysti Sininpäivien henkeen Lidlistä; kuohuvan virkaa hoisi Cidre-siideri ja kaikki kikkarat ja täytteet Litukasta tietty.




Perustimme ydintiimin, Sissiryhmän!

Ja kantava teema; Arkijärki lyötiin lukkoon. Vähemmän politikointia, enemmän tavallisen turkulaisen ajatuksia ja suoraa puhetta - sellaista jota kaikki ymmärtävät.

Starttasimme luovimman, hauskimman ja luultavasti halvimman kampanjan ikinä. Aiemmin viikolla napattiin jo kuvatkin vaalimatskua varten.





Mulla on niin hienoja ystäviä, jotka auttavat pyyteettömästi (sitä ei kyl voikaan rahassa mitata) ja ilon kautta edetään, sen oon luvannut! 
Paljon on tekemistä, mutta jostain on aloitettava. Ruiskukkaa en vielä ihan tunnistanut, mutta sinne suuntaan ollaan menossa ja viemässä Arkijärkeä päätöksentekoon.

Nämä kuitenkin nappasin naapurin portin pielestä.

keskiviikko 20. kesäkuuta 2012

Toriparkissa tavataan!


Hei mahtavaa, ilmaista parkkitilaa keskustaan, kauppatorin alle! Keskustaa vieroksuvien, kalliisiin parkkimaksuihin kyllästyneiden kaupunkilaisten huutoon ollaan vastaamassa! Minäkin köyhänä voin spontaanisti tönäistä Hillosipulilla oikein keskustaan, kun ei tarvitse tuijottaa kelloa, milloin tunti vaihtuu ja parkkiläpyskän hinta käy toistakymppiä (samalla hinnalla saa Lidlistä niin paljon ruokaa kuin jaksaa kantaa).

Samaan aikaan kun torin alaosastoa reerataan, muuttuu maanpäällinen osuus pikkuhiljaa automaattisesti vireäksi kaupunkilaisten kohtaamispaikaksi, missä voi aistia kansainvälisen tunnelman, kahvin tuoksun ja säpinän myyntikojuilla, unohtamatta pyöräilevää karhua ja kansantanssiryhmää. Jotenkin näen, että ihmisetkin muuttuvat rennommiksi, pukeutuvat tyylikkäästi ja turun murrekaan ei enää särähdä korvaan. Ja kun itse nautit iloisesta torielämästä ja asioit puuhakkaana lähistön liikkeissä, markkinoita elvyttäen, voi autosi olla mukavasti muiden kaltaistensa joukossa samassa luolassa, pois kadulta kuleksimasta. Ennen vanhaan autot jätettiin tosiaan katujen varsille niille varatuille paikoille. Niitä kutsutaan parkkiruuduiksi.

Linnankatu klo 12.30, Forumin sisäänkäynnin edessä


Tämäkin halli olis täynnä, jos vaan olisi se toriparkki.

Hansan alakerta klo 12.45

Stockan sisäänkäynti klo 13.00, ei saanut paikkaa, piti lähteä pois keskustasta.

Toriparkki on nimittäin nyt kuuminta hottia!
Et tajua liike-elämästä mitään, ellet tajua Toriparkkia! Kysymyshän ei tosiaankaan ole siitä, että joku ressukka Turun keskustassa olisi koskaan jäänyt vaille parkkipaikkaa! Onko joku? No totta puhuen en tiedä, mutta en ole sellaisesta katastrofista koskaan ainakaan kuullut. Mutta jos näin tosiaan on käynyt monillekin, niin eiköhän järjestetä kansanäänestys asiasta, niin ei ole sitten jälkikäteen nokankoputtamista. Ja kaikille joille parkkipaikan löytäminen ja sen takia keskustassa asioinnin jättäminen on tosiasia, sanon että älkää herrantähden koskaan, siis koskaan, menkö Helsinkiin.

p.s. Kuulin juuri, ettei parkkihallista tulisikaan ilmainen, vaan samalla konseptilla toimiva kuin kaikki muutkin sen vieressä olevat parkkihallit. Joten eiköhän tähän keskusteluun ole tuhlattu tarpeeksi aikaa ja rahaa.

Minä haluan parkkiruutujen sijaan enemmän laivoja Aurajokeen!
Ravintolalaivoja, purjelaivoja, asuntolaivoja ja aukeavia siltoja!

tiistai 5. kesäkuuta 2012

Hyvä ja halpa on saksalainen keksintö


Nyt lävähtää varsinainen tuotebloggaus.
Olen löytänyt vallan hyvän päivittäiskosmetiikka tuoteperheen! Lidlin Cien.

Monissa näissä tuotteissa on tuoksu ja ulkoasukin hyvin lähellä toista vastaavaa päivittäiskosmetiikkamerkkiä, mutta se ei oikeastaan mua kiinnosta, jos saan tuotteet maksamalla kymmenyksen siitä mihin olen tottunut, ja sekään ei ole ollut yleensä premiumia.
Uusimpana ihanan tuoksuinen Aftersun –lotion (4,99 € / 500 ml). Tuotteen ominaisuuksista en sen enempää osaa sanoa tässä vaiheessa kesää... mutta tuoksu on mitä miellyttävin!


Kuvassa on myös aiemminkin mainittu testimenestyjä-shampoo.

Kaikilla ei varmasti ole kanttia täyttää kylpyhuoneen hyllyjä Lidlin kosmetiikalla, mutta tällä naamalla ja kokemuksella voin tehdä sen varsin koppavana. Mutta niille, joilla brändi tukee itsetuntoa, annan vinkin, että haette näitä hyviä tuotteita ja täytätte Silleyn ja Chanelin purkkinne niillä. Kosmetiikassa ei nääs ole lainkaan niin isoja laatueroja, kuin mitä hinta antaisi ymmärtää, mutta sen nyt varmaan kaikki melkein tiesivätkin. Luksuspakkaus ja maailmanlaajuinen brändäys huippumalleilla näkyy tietysti tuotteen hinnassa.

Mutta silti, tuloeroja tasoittaakseen, toivon kaikkien rikkaiden edelleen tunkevan rahansa kalliisti brändättyihin rasvoihin, kapseleihin ja linimentteihin.

Ja niille jotka shoppaamista rakastavat kerron, että ostokokemus ei ole varmaan aivan samaa luokkaa, jos nakkaa lärvirasvan koiranmakkaran vierestä kärryyn, kuin ostaisi jotain kultahippuja sisältävää geeliä Harvey Nicholsilta.
Elämä on valintoja täynnä ja tyhmä ei ole se joka pyytää, vaan se joka maksaa.

Joten siskot – Järki käteen ja ostoksille!
Minä odottelen että Lidlin hyllyiltä löytyis pian myös joku mahtava uusi lempihuulikiiltoni hintaan 0,90 €!