1500 € vs uiminen

Mua vaivaa iänikuinen selkäprobleema.

Kerran ostin City dealistä 2 hoitokertaa kiropraktikolle yhteishintaan 40 euroa, koska se tuntui kohtuulliselta. Varasin käynnit välittömästi, sillä oli menossa jotenkin kivuliaampi kausi taas. Mun kohdalle osui nuorehko englantia puhuva mies. En tiedä mistä oli kotoisin, mutta oli nähnyt mun vaivan kaltaisia tapauksia satoja. ”I’ve seen hundreds of these.”

Osa anatomian ja fysiologian sanastosta meni yli ja ohi, mutta selväksi tuli, että vaiva saadaan hoidettua hänen avullaan!

Toisen 15 minuutin hoitokerran lopuksi herra kertoi minulle sopivan hoitojakson, hoitokerrat ja hinnan. En edes järkyttynyt, vaan pystyin mielestäni pidättämään naurun oikein hyvin. Hän höpisi englanniksi asiaansa ja kirjoitti suunnitelman ylös mulle pienelle paperilapulle. Mä vaan katsoin häntä huultani purren, kättelin ja kiitin. ”See you!” Ei ikinä, mumisin.

20 x 15 min a’ 75 euroa tekee 1500 euroa. Mutta hei, jos maksan kerralla, se ois vain tonnin!

Mahdoinkohan ainoan Fendini kanssa antaa jotenkin väärän kuvan? Vai näytinkö vaan niin epätoivoiselta, että antaisin mitä vain miehen kosketuksesta?

Niin tai näin, päätin että lihaskunto ja liikunta saa auttaa mua!

Nyt olenkin kauhonut uudessa uimahallissa hulluuteen asti! Pidän uimisesta, siinä ei tule hikikään! Shampoota vaan kuluu pirusti, kun joka päivä tätä lassoa pesee. Mutta ei hätää, hain Lidlistä parilla eurolla Cien Provitamin Repair & Care -shampoon! (Lue artikkeli Halpa shampoo ei kalliille häviä.)
Vesi on ehdottomasti aina ollut mun elementtini.

Teininä halusin Särkänniemen delfinaarioon töihin. Mutta paikkakunnan vaihdos ei siinä iässä ollut oikein mahdollinen... Sen verran kuitenkin eläydyin siihen maailmaan, että kerrottiin kaverin kanssa vieraille pojillekin tarinaa, että olemme delffiinin kesyttäjiä ja että osaamme puhua niiden kieltä. Oink, oink vaan.

Mummo vei mut onnekseni kerran Israeliin, siellä pääsin uimaan delfiinien kanssa. Olen hommannut kaikkea delffiinikamaakin. Nyt ne naurattaa. Muut diggaili jotain bändiä, mä delffiinejä.

Ois hauska nähdä kahviseuran ilme kun tönäsen lattet näihin kupposiin! Muuten tietysti aivan normaali kattaus, mutta delffiinimukit. Jeah!

No summa summarum, ei tullut Sinistä delffiinien kouluttajaa, mutta kovasti samanhenkisen eläimen, eli pyöriäisen mallinen vartalo mulla kylläkin on - ja se sopii altaaseen!

Tänään kulutin vettä 2 km / 55 min.

Swim Sini, swim!

Lunta kolalla ja 50 metriä vettä, kiitos!

Miten tämä nyt tällaiseksi meni, juuri kun kuvittelin että keväthän se tässä jo seuraavaksi tulee!? Mutta mitä vielä, aivan kauhia lumimylläkkä päällänsä.

Kolasin pihan ja kun olin saanut homman valmiiksi, aloitin taas alusta. Lopulta luovutin. Hyvin epäkiitollista hommaa tällä kertaa tuo lumen luonti! Mutta aurinkotuoli onneksi odottaa valmiina, että kesän tullen pääsen todella vaivattomasti parillalle kun aika koittaa!

Valtava hiki tuli ja räkä roikkui. Jotenkin adrenaliinihöyryissäni samalla lämmöllä imuroin vielä kodinkin kaupan päälle. Paloi varmaan 2 miljoonaa kaloria!

Lösähdin sohvalle ja samassa poikani rupesi piinaamaan kysymyksellä, että mitä tehdään kun viikonloppu alkaa? ”Eikö mitään tekemistä? Mennään uimaan Impivaaraan!” (Turkuun on avattu uusi upea uimahalli.)

Olin jotenkin juuri asennoitunut siihen, että tämän päivän aktiviteetit ois mun osalta suoritettu... Mutta fakta oli se, että joka tapauksessa kaipasin saunaa ja suihkua, joten kamat kasaan ja kohti Impparia.

Minä sitten suihkin menemään allasta ees taas ja poika oli hyppyhässäköissä, (kuten tässä 43 sek kohdalla). Linkitykseen on lupa pojaltani!

Hän myös heti kärkeen ilmoitti, ettei todellakaan lähde ennen kuin allas suljetaan, joten jouduin olemaan itekin altaassa pari tuntia. Aivan loppu! Kun sitten sain itteni ylös sieltä, oli sormenpäät rusinana ja jalat spaghettina.

Kotiin päästyämme olikin taas tullut kivasti lunta ja tein kevyen palauttavan reenin siinäkin sitten. Onneksi olen aikoinaan saanut tuparilahjaksi lumilapion, jossa on kahvan lämmitin ja karvanopat. Välineurheilua hei!

Nyt tönäsen pizzat uuniin. Lidlissä oli 3 salamipizzaa hintaan 2,99 €.
Hyvää Voicea ja mukavaa perjantaita!

En juonut välillä vettä

Välivesi, tuo kuuluisa kaikkien viisastelijoiden ohje juhlailtaan. Nyt oli vaan kuulkaas sellaiset juhlat ettei siellä tarjoiltu vettä. Ja sitä paitsi ihmettelen muutenkin tuota väliveden vaikutusta. Mistä ikimaailmassa kroppa voi tietää juonko giniä huikalla ja heti perään vettä, vai otanko saman setin lonkeron muodossa. Että onko niinkuin väliä vetääkö kossun kossuna ja vesilasi perään, vai juoko kossuveden?

No tätä passaa taivastella kun vasta tänään happi kulkee normaaliin tahtiin ja sydämen lyönnit ei tunnu enää hupparin läpi.

Juhlakalulle veimme hienon kakun! Samanlainen kakku oli eräässä kohtauksessa elokuvassa Vares, Huhtikuun tytöt. Soitin konditoriaan ja esitin asian, että kesällä 2010 teiltä on tilattu muna-kakku. Tai siis ei niinku kanamuna, vaan munamuna. No muutaman kerran selityksen jälkeen sain oikean henkilön puhelimeen joka kyseisen vehkeen muisti tehneensä. Ja kun sitten ennen juhlia hain tuon luomuksen, niin paketissa ihanasti luki nimeni ja KIKKELI. No meitä ainakin nauratti. Eilen ei naurattanut mikään, mutta tänään taas on ihan kivaa!

Katumusharjoitukset on suoritettu siivoamalla, joten tästä on hyvä jatkaa taas uutta viikkoa!

Siwa on tavallaan kiva

Kaikki alkoi eilen, kun Lidlistä kotiin tultuani huomasin, että jauhelihakastikkeeseen tarkoitettu tomaattipyree oli jäänyt pois kyydistä. Maksettu kyllä, mut ei, ei ole nyt kotona tuo peltipurkki. En jaksanut ryhtyä mihinkään toimenpiteisiin, eli soittamaan myymälään, saati ajaa takaisin sinne, sillä purkin hinta oli 0,35 €. Koska mun bologneseen kuuluu ehdottomasti tomaattipyree, söimme vaihtoehtoisesti jotain kalakikkaroita pakkasesta.

Lähikauppamme on Siwa, mutta en juurikaan enää sinne rahojani vie, sillä se tuntuu hullulta tuhlaamiselta. Siellä ei tosiaan hinta kohtaa laatua. Nyt tuli hiukan huono omatunto kun lähi-Siwan tädit on kuitenkin niin kivoja. Hauskin juttu oli kerran, kun pyörin jotenkin vailla mitään ajatusta ahtaassa myymälässä, niin myyjä huusi kassan takaa ”Sini, porkkanat on tänään 49 senttiä kilo!”. Että olen mä joskus käynyt vissiin ihan ahkeraankin siellä. Onkohan ikkunateippauksetkin tehty mua silmällä pitäen... (vrt. kuva)

No tänään oli tarkoitus pistää se eilinen jauheliha pannulle, joten päätin että sen tomaattipyreen takia en lähde Lidliin, vaan menin lähi-Siwaani. Ja siellä tapahtui jotain oikeasti harvinaista. Otin pienen purkin sitä kuuluisaa tomaattimössöä (oli muuten pienempi ja kalliimpi) ja sit karkas käpälästä. Näin siinä tölkkiosastossa hernekeittoja ja otin pari niitä koriin ja samassa hetkessä päätin tehdä lättyjä. Hain maidon ja munia ja jäätelöä vielä lättyjen kanssa. Ja kassalle.

Mutta kassan vieressä on sit taas se karkkihylly. Minä en edes ole mitenkään perso makealle, mutta silti viskoin koriin vielä jotain Bilar uutuusmakuja ja Daim suklaalevyn? Epäilen että mulla on joku vakava puutostila joka huusi sokeria. En kuitenkaan ihan vielä mene lääkäriin valittamaan ”äkillistä makeanhimoa”.

Tästä tuli mieleen Lidlin hieno myymäläkonsepti, missä ei karkit olekaan kassojen välittömässä läheisyydessä niin kuin yleensä. Ja se on hyvä! Sillä jos mulla alkaa sipsihimon lisäksi tulla karkkihimo niin sit täytyis jo ruveta miettimään talon paalutusta.

Juhliin on enää 2 yötä. Jos haluaisin pois ne 3 kiloa jotka juuri nyt on pullahtanut, niin ne polttaakseni mun pitäs harrastaa 4200 minuuttia raskasta liikuntaa. Ei ole mahdollista, joten meen ottaa lätyn ja kattoo Salkkareita.

Bonusystävä huiputti

Mä tein tänään oikeita töitä. (Jos nyt mikään elokuvateollisuuteen liittyvä on kenenkään mielestä oikeaa työtä.) Mutta joka tapauksessa sellaista hommaa, mistä maksetaan palkkaa.

Tämän kunniaksi en mennytkään Lidliin hakemaan meille ruokaa tyhjään kaappiin, vaan päätin törsätä!

Ajellessani näin nimittäin tienvarsimainoksen, että Ruishampurilaisateria on bonus-kortilla (Kyllä, minulla on hesen bonus-kortti! Luulitko ettei olisi?) vain 5,95 €. Tästä spontaanisti intoutuneena soitin pojalleni, että nyt kusetat sen koiran ja tuut ulos – Me mennään Heselle! Ei ollakaan aikoihin käyty vetääs sitä mättöä.

Ei muuta kuin Hillosipuliin (tää on automme yleisesti tunnettu nimi) ja lähimpään hampurilaisravintolaan!

Rehvakkaasti tönäisin ensimmäisenä bonuskortin tiskiin, jotta tyttö ymmärtää ettei olla mitään eilisen teeren poikia näissä hamppiasioissa ja sitten tilasin molemmille ateriat. Itselleni otin terveellisen ruishampurilaisen kyytipojaksi zero colan ja tätä laihdutusruokaa tasapainottamaan myös pussukan paprikamajoneesia.

”Hampurilaiset tuodaan pöytään”. Kiitos.

Nyt seuraa varoitus ja paljastus: Se ruishampurilainen ei sitten olekaan se mihin nimi harhaanjohtavasti viittaa, nimittäin vanhaan ruisfilehampurilaiseen. Pyh, pöytään tuli sellainen vauvan kämmenen kokoinen pyoreään ruisleipään tehty hampurilainen.

Että sen vaan sanon että nyt en tykännyt yhtään kun luulin saavani ruispalan ja tuli reissumies. Tähän tulis sit se hymiö.

Viikonlopun juhlat muuten lähestyy ja mä olen tällä viikolla lihonnut varmaan 3 kiloa miettiessäni miks mun vaatteet ei mahdu päälle. No mut hei, kolme päivää aikaa laihduttaa ja kiinteytyä! Mahtaisko pikmentti muuttuu myös vähän enemmän eteläeurooppalaiseen suuntaan kun oikein miettii sitäkin? Suomalainen kuiva, hilseilevä ja purppuran tai vaaleansinisen välillä häilyvä iho ei oo kiva.

Mustaa maanantaita!

Esitanssijana Rauno Repomies / Pasila

Ensi lauantaina on ystäväni 40-vuotisjuhlat joissa dress code on musta. Helppoa! Ehkä kaikille muille, paitsi mulle. Minä omistan vain mustia veluuripöksyjä, mustia jumppatoppeja ja mustia legginsejä. Niin ja mustan kuoritakin. Niistä ei saa juhlakampetta, ei sitten millään, vaikka pistäs miten ison kukan rintaan.

Uutena vuonna olin myös 40-vuotisjuhlissa ja siellä mulla oli musta asu. Sain kehujakin arkkitehtiystävältäni, joten asun täytyi olla oikeasti ihan tyylikäs. Olin löytänyt vintiltä mustan topin ja mustien legginsien seuraksi sellaisen kivan mustan Benettonin neulehässäkän. Mutta sitä ei nyt ole enää, kun Helmi  sai sen käpäliinsä ja seurauksena siinä oli pari kämmenen kokoista reikää. Rauha senkin koltun mustalle muistolle.

Sitten ystävä kehui yhtä toista mustaa tyttömäistä Koola Annan mekkoa, että se on ihan superihana sun päällä, laita se. Mutta kun sen helma sit taas jäi fillarin pinnojen väliin ja se repesi.

No aina mä jotain olen keksinyt, että siitä ei ole jäänyt juhliminen kiinni!

Sit pitäs valkata kengät, ja se vasta haaste onkin! Vai mitkä itse laittaisit näistä juhliin...?

Miettikää hei, mulla on näitä linttaan astuttuja nunnukanunnukatussukoita tuhannella eurolla porstuassa, eikä normaalia kalossia yhtään paria. Tää on tää paksujen juttu, että mukavuus ennen kaikkea.

Vaatekriisi yleensä helpottuu, jos vetää muutaman tunnelmaa hilpeämmäksi tekevän drinksun. Valinta nähkääs nopeutuu kun kontrolli vähän pettää. Mietin tätä hommaa siis uudestaan lauantaina.

Lopuksi sellainen fakta, että se läppä ”ihan sama mitä laitat päälle, ei kukaan kuitenkaan muista” on täyttä paskaa. Sen todisti kummityttöni 6 vuotias pikkusisko, joka ilmoitti mulle; "Sulla on aina samat vaatteet." Että näin.

Uutta viikkoa kohti lumikola kädessä! Ja pilkahdus vaaleutta tähän mustaan myttyyn tänään tuo uudet raidat Ateljessa!

Vaikeuksien kautta vitutukseen

Oisin ehkä voinut tutustua hieman enemmän miten ja mitä blogissa kuuluu jakaa. Miettiä blogin nimeä ja ulkoasua jne. Mutta meni jo hermo tähänkin saavutukseen, että ihan pää kiinni!

Kirjaudu sisään tunnuksillasi: Millä tunnuksilla? No kai sulla sun gmailin tunnukset on? Ei ole. En saa niitä, en tiedä varasähköpostiosoitettakaan mihin ne uudet tunnukset lähetetään, enkä muista jotain turvasanaa. Enkä varsinkaan sitä mikä just pitäs muistaa, oman mailin salasanaa. Kaikki mailit on tullut koneen omaan s-postiohjelmaan, niin en ole tarvinnut salasanaa.

No avaan uuden mailiosoitteen ja keksin siihen salasanan.

Ja sitten bloggeriin kirjautumaan! Helppo ja ilmainen!

Helppo! Jes, johan sen ytk-mainoskin sanoo että Sini tykkää helpoista asioista.

Luo nimi. Blogin nimi? Nii, kai sä nyt olet miettinyt mikäsun blogin nimi on? No en. Mä mietin aikoinaan mikä mun lapsen nimeks vois tulla ja sit ton koiran, mut sekin oli nimetty sopivasti kasvattajalla. Niin en mä tiedä. Onnen päivät? Kissan päivät? Sinin päivät! Juuri niin, onnea mulle! Elelen ihan sinin päiviä täällä!

Lisää gadget? Pitää lopettaa ja googlata mikä on gadget...

Epätäydellinen elämä alkaa tästä!

Mua on monesti kannustettu aloittamaan bloggaaminen. En vain ole kertakaikkiaan ymmärtänyt miksi ketään kiinnostaisi lukea mitään minua läheltäkään liippaavista asioista, kunnes tänään sen tajusin kun luin kaverin statuksen "alkanu jotenkin tympii kaikki blogit joissa elämä on vaan ihanaa ja täydelistä. Löytyykö sellasta blogia missä tyypillä menee huonosti, on rumii vaatteita, ankee koti, ei mitään kädentaitoja, vähän rahaa ja paska parisuhde?"

Muoti-, sisustus-, fitness- ja poliittisten blogien rinnalle kaivataan jotain glamourista ja perinteisestä perheidyllistä poikkeavaa. Kaikilla on muka niin helvetin siistiä.

Voin antaa vertaistukea ja toivoa monille epätäydellisille ihmisille kertomalla omasta epätäydellisestä, epänormaalista ja välillä epätoivoisesta ja silti paikoitellen hauskastakin elämästäni!

Olen aika ajoin köyhyysrajan alapuolella elävä, hieman ylipainoinen yksinhuoltaja. Mulla on maailman iloisin, reippain ja positiivisin poika ja hölmö blondi bokseri.

Asumme vinossa, rapistuneessa, 90 vuotiaassa puutalossa ja meillä on liian pieni auto, jonka takapenkin koira on repinyt. Autossa on kylläkin vakiovarusteena kattokaaret, en vaan osaa kiinnittää koiraa niihin.

Lisäksi olen niin vanha, että olen kyvytön oppimaan mitään uutta. Laihtuminenkin on mahdotonta kun aineenvaihdunta on hidastunut, ellei jopa kokonaan pysähtynyt. Ainoa mihin minusta enää on, on kuskata poikaani erilaisiin kivoihin paikkoihin ja antaa sille kaikki rahat. Omat ja lainatut.

Mulla pitäs olla vahvat plus-lasit. Nykyiset rillit ostin vuonna 2000, mutta koira pureskeli niistä(kin) irti ne korvan taakse tulevat muovit ja pelkät terävät rautapiikit sattuu. Joten joudun painamaan omppu-plussaa aina kun luen jotain netistä ja liikennemerkit nään vasta kun on liian myöhäistä.

Tällä sivulla ei ole ainakaan perinteisiä jumppaohjeita, eikä trendikkäitä ruokareseptejä, ei yhtään tosissaan tägättyä merkkilaukun kuvaa tai vinkkiä designhotellista. Täältä saattaa löytyä tarinaa Ikean halvoista tuikuista ja lähiruuasta, mikä tarkoittaa lähimmästä Lidlistä ostettua ravintoa. (Nyt on Lidlissä taikkuviikot, hain tölkkikaupalla kookosmaitoa.)

Jätän luultavasti keskimääräistä pienemmän hiilijalanjäljen, mutta vain siksi, että tällä hetkellä ei ole varaa lennellä sinne tänne, eikä ajaa maasturilla. Mutta sen lupaan että kun mulle rahaa jostain siunaantuu, haen lainaa ja ostan ihan helvetin liioitellun bensamoottorilla käyvän maastoauton ja varaan meille lennot jonnekin kauas! Sit toisaalta on varaa ostaa myös luomuruokaa. Mutta niin paljon mäkään en pysty syömään että se kattais mun muun öykkäröinnin!

Lupaan tekstissäni olla käyttämättä sanontoja "se tunne kun" jotain on tapahtunut tai tapahtuu. Tai kun jokin asia on "check", ja toinen ja kolmaskin "check". Muuten en tiedä mihin tää kielellisesti johtaa. Yhdyssanat ja pilkkusäännöt ovat jossain määrin vanhalla oikolukijallakin hakusessa, mutta koitan olla ärsyttämättä suuremmilla kielellisillä virheillä.

Kerron juttuja hymyssä suin, sarkasmilla ja itseironialla ryyditettynä. Eli en tosissani luule olevani maailman tai edes Suomen köyhin vaikka oman naapurustoni köyhin melkoisella varmuudella olenkin. Koitan myös karsia hymiöitä, sillä toivon tekstin itsessään kertovan milloin tulee silmänisku ja milloin surunaama ;)