Vaalikrapula

Vaaleista ja varsinaisesta äänestyspäivästä on nyt kulunut 10 päivää.

Kuulin, että vaalien jälkeen on tavanomaista kärsiä ns. vaalikrapulasta. Toki mulla oli vaalivalvojaisten jälkeen myös ihan perinteinenkin krapeli, mutta tunnistan myös tämän mahdollisen vaalien jälkeisen taantumuksen.

Se esiintyi mm. päiviä kestävällä non-stop syömisenä ja kyvyttömyytenä tarttua mihinkään arkiseen toimeen. Siivoaminen tuntui lähes täysin mahdottomalta edes ajatuksen tasolla.

Ruikutin tätä facebook-sivullani ja ystäväni saapui hätiin moppilahjoituksen muodossa, jos se innostaisi minua. Ja samana siunaman päivänä oli minulle tuotu kotiin Onnioon ekologinen moppisetti!

Kertakaikkiaan ja toden totta minä tartuinkin moppia varresta ja pyyhin ja pesin lattiat. Sen verran teen tuote-bloggausta kertomalla että tuo arkinen väline poisti mun suurimman kynnyksen tarttua pölyhelvettiin. Luulen nimittäin että imurin raahaaminen pitkin kämppää, johdon vaihtaminen pistokkeesta toiseen ja rappusissa imurin raahaaminen kerrosten väliä hiki päässä on historiaa. Mikrokuituliinalla ensin pöly, koirankarvat ja roskat kasaan, sitten märällä moppiliinalla pesu-show.

Eli nyt on vanhat pölyt pois nurkista ja ajatukset jo tulevassa!

Sitten haluan kiittää sydämestäni kaikkia äänestäjiäni! Tulos 156 ääntä oli monen mielestä yllättävä ensikertalaiselta, jolla ei ole mitään poliittista taustaa. Minut niin sanotusti bongattiin mukaan kadulta ja otin tämän kunnianosoituksena ja me teimmekin hienoimman kampanjan ikinä! Kampanja ja tuote riitti Kokoomuksen viimeisen perintöprinsessan titteliin ja varavaltuutetun paikkaan. Sitten kun Kokoomuksen koko valtuustoryhmä on nuhakuumeessa minä tärähdän lauteille!

                         

Kaalipaneeli

Menin tänään pikaisella varoitusajalla ensimmäiseen vaalipaneeliini! Paneeli oli yksi Animalian järjestämistä kuntavaaliseminaareista ja paikkana oli Turun kaupunginkirjaston auditorio.

Tarjoilu: kahvi, tee, soijamaito sekä maidoton ja munaton kakku.

Tilaisuuden alustajana toimi filosofi Sanna Joronen Turun Yliopistosta, aiheenaan ilmastonmuutos ja ruokatuotanto. Lihan tehotuotannosta aiheutuvat päästöt ovat 51 % koko maailman kasvihuonepäästöistä, Suomessa päästöistä noin kolmannes on lihansyöjien häpeäpaalu. Mietiskelin pitäiskö se jouluinen kinkkushow kriminalisoida..? Pidin toistaiseksi mölyt mahassani. Alkupuheenvuoro päättyi hienoon ajatukseen, miten toimii moraalinen mielikuvitus epäeettisten ja kestämättömien käytäntöjen muokkaajana...

Nämä possut ovat iloisia, koska kasvavat luomusikalassa.

Seurasi yleinen keskustelu ja kysymykset. Johan minä heti siinä vaiheessa rohkenin kysyä mitkä lihat edellä mainittuihin tilastolukuihin lasketaan? No nauta, sika, kana ja kala. (ei siis etanat ja sinisimpukat?) Lisäkysymyksiä en tohtinut heittää, että miten esimerkiksi poronlihan laita? Sen jalostus on kai jotenkin luomua, kun ne siellä tunturissa vaeltavat ja jäkälää popsivat. Mitä nyt jouluna lentelevät ympäri maailmaa kovin kiireisinä. Mutta ei kai siitäkään hiilidioksidipäästöjä synny? Onko siis eettisesti oikein syödä poroa? Mutta jos kaikki rupeaisivat syömään poroa, niin jo kohta nekin joutuvat kellot kaulassa rekineen karsinaan ja hihnaruokintaan. Ei sitäkään siis sais kauheesti ruveta suosimaan.

En tiedä miltä onnellinen kana näyttää, mutta tässä on ainakin onnellinen poro. 

Itse paneelin aihe oli kasvisruoka kouluissa. Kaikkien panelistien näkemys oli suht yhteneväinen. Ei kai kukaan suoranaisesti voi kasvisruokaa vastustaakaan. Minun mielipiteeni oli kuitenkin enemmän oppilaslähtöinen, sillä kouluruoka on valitettavan monelle lapselle päivän ainoa lämmin ateria. Monet lapset vierastavat kasvisruokaa, eikä sen pitäisi olla lainkaan mikään yllätys. Kun suomalaisten lasten lempiruokaa ovat lihamakaronilaatikko tai spaghetti ja jauhelihakastike, niin tarvitaan ruokatottumuksien muuttamisen tueksi asenteellista koulutusta ja maukasta kasvisruokaa. Ja koska kouluruoka on vielä lähtökohtaisesti ”pahaa”, on kasvisvaihtoehdon myyminen näille nirsoimmille tapauksille melkoinen haaste. Sehän menee niin, että vielä ekaluokalla kouluruoka on hyvää, mutta viimeistään kutosella se alkaa olla pahaa. Tähän kouluruokakulttuuriin vois tehdä jonkun faceliftin.

Tilliliha ei kaikille koululaisille maistu.

Yleisöäkin auditoriossa oli jonkin verran ja valtavana piristysruiskeena hyvin negatiivinen heppu takarivissä, jolla oli kommentti joka aiheeseen. Hänen mukaansa ihmisille syötetään sian ruokaa ja koska kolmannen sektorin palveluja käytetään, on Kokoomuksen vika, että hän saa kylmää ruokaa. ”Kokoomus tarjoaa vain kylmää ruokaa!” Meinasin kysyä että mikset mennyt lämpimään pöytään, mutta se ois ollut huono vitsi.

Itse olisin halunnut Animalian tilaisuudessa puhua enemmän eläinten oloista, eläinsuojelulaista ja rikkomuksista saatavien rangaistusten tehosta.

Allekirjoitin myös lakialoitteen turkistarhauksen lakkauttamiseksi.

Fuck my Turku

Ehdokaskoulutuksesta juuri kotiutuneena, pää on täynnä kysymyksiä. Että mitä helevettiä?

Muutamia poimintoja...

1. Työttömyys

Turussa on työttömyys huolestuttavan korkealla. Seuraava lause; tarvitsemme kipeästi ulkopuolista työvoimaa, sillä suurten ikäluokkien eläköityessä, se koittaa - TYÖVOIMAPULA!

Sama ihmetys kohtaa aina kun kirjoitellaan ja hätyytetään kotiäitejä kotoa pois lasten luota töihin ja veroja maksamaan. MIHIN? Töihin mihin? Sinne minne työttömät ei kelpaa? Vai niihin paikkoihin joihin työttömät ei halua?

Tällainen työvoimapulauutisointi ja kotiäitien töihin hätyyttely kummastuttaa työttömiä. Tätä dilemmaa pitäisi jonkun viisaan selkokielisen ihmisen vähän avata koko kansalle.

2. Fuck my Turku

Turkua ei pidetä vetovoimaisena kaupunkina. Mittausten mukaan Turku on vasta viidentenä isojen kaupunkikeskusten listassa vetovoimaisuudessa. Miksi?

Mihinkään muuhun kaupunkiin ei suhtauduta niin intohimoisesti kuin Turkuun. Vai oletko kuullut että joku pilkkaa kun kerrot olevasi Lappeenrannasta? Tai onko paljonkin jyväskyläläisvitsejä?

Tähän osaisivat varmasti ulkopaikkakuntalaiset vastata paremmin. Vastaukseksi ei kelpaa kauhia murre! Tai se että on saanut joltain turkulaiselta missiltä pakit.

3. Maahanmuuttopolitiikka

Meillä on kaksi isoa keskittymää maahanmuuttajien asuinpaikkoina. Varissuo ja Halinen. On maailmanlaajuisesti tutkittu ja tiedossa että kriisiraja maahanmuuttajien asuttamisessa samalle alueelle on noin 40 %. Turun Varissuolla ollaan liki tätä lukua. Miksi?
Miksi Turussa on annettu tapahtua tällainen rakenne näiden asumalähiöiden suhteen? Kai nämä alueet on heille asetettu ja annettu vaihtoehdoksi. Eivät kai he Etuovi.comistakaan ole lukeneet että Hintsa Knaapinkadulla on kiva kolmio, mennään sinne.

Tällaisia ajatuksia ja kysymyksiä. Joidenkin mielestä tyhmiä, useimpien mielestä ihan aiheellista pohdintaa. Kysyvä ei nimittäin tieltä eksy!

P.S.

Arjen epäonnistumisia

Eilisen illan pilasi ihan perinteinen pyykkäysvirhe.

Näitä peruspyykkäysvirheitähän on viisi.

1. Pyykin värjääminen

Syy: Musta, punainen tai tummansininen vaate valkopyykin joukossa.

2. Vaatteiden kutistaminen tai huovuttaminen

Syy: Liian kuuma pesulämpötila ja laiskuus jos pesumerkinnässä on käden kuva pesuvadissa ja survot vaatteen kuitenkin koneeseen.

3. Kännykän pesu

Syy: Et tarkistanut taskuja kaikkien vaatteista ja silloin syy on auttamatta sinun joka tungit vaatteet koneeseen, sillä luuletko että joku muu tarkistaa taskuja.

4. Paperinöftää koko koneellisessa mustia vaatteita

Syy: Sama kuin edellä.

5. Kaarituki pesurummussa

Syy: Mitäs et käytä pesupussia tai pese rintsikoita käsin.

Tällä kertaa kävi kohdassa 2. kuvailtu tapahtumasarja. Pojalla oli tänään koulukuvaus ja päälle piti ehdottomasti saada uusi (ystävältäperheeltä peritty) hieno harmaa neuletakki. Siis aivan lemppari! Minä sitten illalla vielä tönäisin koneen tulille ja valvoin väkisin pesuohjelman loppuun. Pengoin unen pöpperössä sen neulemöykyn rummusta ulos niin voi taivas, 160 cm neuleesta tuli, sanotaan nyt karkeasti arvioiden tuollainen 86 cm vauvalle sopiva lämmin huovutettu pusakka. Tai mikä tuollainen neljän pesupallon korkuinen koko nyt olisi?

Hetken pelkäsin miten aamulla selitän tapahtuneen ja pelkäsin draaman sävyttämää showta. Mutta pelastuksekseni poikani on huoleton ja leppoisa kaveri, joten sain osakseni vain pienen hymähdyksen joka selkeästi sisälsi pienen virneen siitä että minullekin käy taas välillä jotain. Oikeastaan olinkin vain itselleni kypsä tästä, että pilaan näin hyviä vaatteita.

Pyykkihommista jatkaakseni, olisko Vanish antioksidant (vai mikä actimel se nyt on) sopiva tällaisiin kohteisiin?

Näin arkisia asioita tähän väliin. Ja mikäs se sateista maanantaita paremmin piristäisikään!

Minulla on mielipide!

Tämä on mielipidekirjoitus! Mielipide, mielipide, mielipide! Nyt löytyy helposti googlesta.

Mielipide on yleisesti ottaen joukko ihmisen omia ajatuksia jostakin tietystä asiasta tai aiheesta. Mielipide muodostuu ihmisen omista kokemuksista sekä kuulemista tai näkemistä aihetiedoista. (Wikipedia)

Ennen vaaleja KAIKILLA on mielipide. Niitä on aivan sairaasti enemmän kuin keskimäärin muina aikoina.

Keksikää nyt jokin ajankohtainen aihe ja kirjoittakaa hyvät ehdokkaat. Jos et taukoamatta ole jotain mieltä jostain, et taida mikään oikea ehdokas ollakaan. Aiheesta viis. Toriparkkikirjoittelu on niin laastsiison, että siihen on täysin tylsää enää puuttua. Minäkin menin laittamaan lusikkani siihen soppaan kesäkuusssa kirjoituksessani Toriparkissa tavataan.

Toisaalta kannattaa olla sitä mieltä, että mahdollisimman moni olisi samaa mieltä. Tai ainakin kirjoituksen tulisi herättää fiilis, että nyt on valveutunut kaveri kyseessä. Ja kirjoitustaitoinenkin. Oikeinkirjoitukseen kannattaakin muuten kiinnittää huomiota ainakin lehtiin päätyvissä kirjoituksissa, sillä kirjoitusvirheet ovat ärsyttäviä, oli aihe mikä hyvänsä. Liian laihat barbit tai maahanmuuttopolitiikka.

Minulla on miltei kaikesta mielipide. Haloo, kaikilla on. Minun mielestäni Bepanthen pitäisi olla muovituubissa ja Aurajuusto uudelleensuljettavassa pakkauksessa. Puuterit ja kaikki kakkumalliset meikit, pitäisi kestää loppuun asti murenematta. Jos niiden takia on yksikin karvainen elukka saanut surmansa ja niitä ei saada kehitettyä siihen malliin ettei joka helvatin laukku olisi rasvassa ja meikkitöhnässä, niin on se kumma.

Minun mielestäni myös se on kummallista, että Kelaan pitää kiikuttaa kaikki liput ja laput, todistukset ja päivitykset. Talonkirjat ja palkkatodistukset. Eihän näiden mitään salaista tietoa luulisi olevan? Ja jos ei niitä toimita, niin ne tietävät asiat kuitenkin. Testataanko tässä luotettavuutta vai muuten vaan tarjotaan etuudenhakijalle jotain hommaa?

No tässä muutamia mielipiteitä näin lauantaipäivään. Mitä mieltä sinä olet?

p.s. Minulla on mielipiteitä ihan kaikkina vuodenaikoina!

Hyvää Sinin päivää!

Jo vain oli mukava sunnuntaipäivä! Aamutuimaan ystävättäreni oli ovella ja toi mukanaan ison palan juustokakkua! Silloin ei voi väärällä jalalla aamu alkaa. Ja hyvä niin, sillä jalat olivatkin koetuksella kun minä ja Sissiryhmä, eli vaalitiimini jalkautui Turun torille Maalaismarkkinoille.

Kesän toisen kerran otin fillarin alle, ajattelin olla todellinen Arkijärki-ihminen. No takakumihan siitä Tuomiokirkolla puhkesi. Talutin lopun matkaa ja nyt ei ole selkeää suunnitelmaa miten saan sen korjaamolle, molle. Mutta mietin sitä syksymmällä... Ja sitten se jo onkin varmaan tönäisty Aurajokeen, yksi huoli vähemmän. Tiettekö sanonnan huoleton mies on hevoseton mies?

Aurinko kuitenkin paistoi, ja osaksi varmasti siitä johtuen minun lisäkseni muutkin turkulaiset olivat vallan iloisella päällä. Lukuun ottamatta yhtä markkinakauppiasta joka oli käydä kimppuun kun parveilimme hänen kojunsa liepeillä. Tarkalleen ottaen en tiedä mistä se valtava viha kumpusi, mutta hän ei tainnut olla turkulainenkaan. Häntä harmitti siis se, ettei voi äänestää minua! Ymmärtäähän sen.

Paikalle haettiin oikein torivalvoja/järjestysmieskin tilanneta selvittämään, samaan aikaan kun viiksi-isäntä nimitteli minua kreikkalaiseksi. Ei tarkoittanut ulkonäköä. Mutta järkkä oli vallan tilanteen tasalla ja kertoi kansalaisten oikeudesta kuljeskella torilla. Annoin hänelle rintanapin! Vaikutti näet Arkijärki-ihmiseltä.

Kotiin lähdin ison rasvaisen neulamuikku-ropposen kanssa.

Nyt vain kiitän kaikkia kivasta ulkoilupäivästä. Ja toivotan mukavaa nimipäivän iltaa itselleni!

Sini on vastuullinen valinta :)

Ei kukkokaan käskien juokse

Lasten harrastamisesta puhutaan paljon. Minkä ikäisenä lapsen kuuluu aloittaa jokin harrastus? Montako päivää viikossa pitäisi olla harrastuksia? Mikä on tarpeeksi? Mikä on liian vähän?

Googlettamalla "lapset ja harrastukset" löytyy aiheesta artikkelia artikkelin perään.

On sitten kaikenmoisia suosituksia. Mutta onko näihin muka jotain oikeita vastauksia? No ei tietenkään! Vanhempien pitää tuntea oma lapsensa, eikä mennä minkään suositusten mukaan.

Ihan kuulkaa Arkijärki käteen tässäkin asiassa ja miettikää mikä on juuri sinun lapsellesi parhaaksi. Ei siis sinulle! Niitä kentän laidalla riehuvia ja kiroilevia ukkoja on jo ihan tarpeeksi.

Paljon herättää keskustelua se, miten jokin harrastus vie kaiken vapaa-ajan, eikä lapsella jossain kohtaa ole edes mahdollisuutta kokeilla tai toteuttaa muita kiinnostavia lajeja tai toimintaa.

Musikaalinen lapsi soittaa ja laulaa omaehtoisesti ja liikunnallinen lapsi liikkuu ilman maksullista liikuttamista. Mutta sitten on vanhempien harkinnan varassa pitäisikö lapsen saada tukea näissä asioissa mihin kiinnostus ja lahjat selkeästi viittaavat.

Minun lapseni liikkuu siinä määrin, että häntä on miltei mahdotonta pysäyttää. Hän pyöräilee, skeittaa, skuuttaa, juoksee, ui, hyppii, kiipeilee, snoukkaa, ja joskus vielä luisteleekin tai potkii palloa ja tanssii. Mutta näistä hän HARRASTAA vain tanssia. Eli vain siitä opetuksesta minä pistän kättä taskuun. Muu on omaehtoista vapaa-ajan käyttöä.

Maalla

Merellä

Ilmassa

Kaiken harrastamisen pitää perustua lapsen omaan tahtoon ja haluun. Kehitys tapahtuu muutenkin omalla ajalla, ei harjoituksissa. Lahjakkuudet ovat intohimoisia oman lajinsa suhteen. Jari Litmanen on kertonut että hän jäi aina treenien jälkeen potkimaan palloa pimeään asti. Muut eivät jääneet.

Miten sitten saada vähän liikkuva lapsi mukaan toimintaan? Kynnys hypätä mukaan ja koittaa eri lajeja pitää olla todella matala. Lapsetkin haluavat olla hyviä siinä mitä tekevät. Jos ei koe olevansa sopiva johonkin joukkoon, millä sitä sinne saa? Valmentajat ja seurat voivat ihan katsoa peiliin kun mietitään kansanterveydellisiä näkökulmia ja miksi lapset eivät liiku niin paljon kuin ennen.

Pitää erottaa "ammattimainen" harrastaminen ja omaksi iloksi tapahtuva harrastaminen. Jos haluaa soittaa viulua, ei sitä tarvitse soittaa 6 kertaa viikossa opettajan avulla kuten esim. jalkapalloa. Viulua voi soitella silloin kun sopii, kerran viikossa tai muutaman minuutin päivässä. Jalkapalloa on miltei mahdotonta harrastaa vain kerran viikossa ja sitten muina päivinä potkia silloin kun siltä tuntuu tai vaikka käydä partiossa ja kuviskerhossa sen lisäksi.

Omanlaisia ajatuksia herättää myös lastenpsykiatrian erikoislääkäri Janna Rantalan kirjoitus:

"Me vanhemmat usein ajattelemme lapsen vahvuuksien olevan jotain suoritettavaa, kuten urheilullisuus, musikaalisuus, matemaattisuus. Emme osaa aina arvostaa elämässä pitkälle kantavia ominaisuuksia kuten vaikkapa leikkitaitoja, huumorintajua, empatiakykyä, rohkeutta kokeilla uusia asioita, harkitsevuutta tai maailman säteilevintä hymyä. Lisäksi haluamme tukea ”vahvuuksia” esimerkiksi harrastuksilla, kun lapsi tarvitsisi eniten tukea juuri ”heikkouksissaan”!

Tästä aiheesta on monia mielipiteitä, tässä esitin omani ja siihen mulla on kuin onkin oikeus. Toivon vaan, että kaikki ajattelevat asioita oman lapsen silmin ja lasta tukien, ei ympäristön paineiden kautta.

Ja aivan oma lukunsa onkin sitten raha ja miten se vaikuttaa lajivalintoihin. Sen nyt jokainen voi ihan itse miettiä. Sen vain sanon, että luojan kiitos minun lapseni ei ole koskaan halunnut harrastaa jääkiekkoa tai ratakelkkailua.

Pelastakaa lasten lisäksi myös opettajat!

Edellinen kirjoitukseni ja teoriani siitä miksei Suomesta tule olympiamatskua herätti tunteita niin täällä blogin puolella kuin facebookissa. Huonolla huumorillani esitin asian niin, että se johtuu siitä kun meillä Suomessa on koulut, joita siis monissa valtioissa ei ole, niin täällä pitää istua 9 vuotta paikallaan. Tässä oli sellaista sarkasmia, mitä nyt ainakaan opettajat eivät ymmärtäneet.

Olen arvostellut teksteissäni Kreikkaa, Crocseja, Heseä, Siwaa, kiropraktikkoa ja ties mitä, paitsi Lidliä, mutta ei niistä kukaan ole noussut noin takajaloilleen. Jokin on tappanut opettajien uskon omaan ammattiinsa.

Mikä?

           

Liian isot luokkakoot tuntuvat olevan monille se syy miksi työ on raskasta tai epämieluisaa. Kaikki kurinpitotoimet on kiellettyjä. Eikä palkka ei ole lainkaan verattavissa siihen, miten tärkeää työtä he tekevät.

Ystäväpiirissäni on monia opettajia ja ovat vallan mukavia ja hauskoja tyyppejä kaikki tyynni.

Kun tapaan koulun opettajia vapaa-ajalla, he ovat oikein mukavia ja tulee tunne etteivät he varsinaisesti mua vihaa, vaikka lapseni aiheuttaakin joskus lisätyötä heille. Olen pyytänyt sitä monesti anteeksi.

Aiheuttaako oppilaat sen ahdistuksen mitä opettajille tulee? Vai vanhemmat? Vai Wilma? Aivan varmasti se on Wilma! Tuo itsensä saatanan rakentama softa, missä voi laitella kaiken värisiä napukoita ruudukkoon, ja niillä kaikilla on oma merkityksensä. Minua pelottaa avata huonon päivän iltana koko verkkosivu. Wilmasta on ollut sellainenkin kantelija ettei reissuvihko koskaan elinaikanaan kyennyt samaan.

Nyt tuo totuudentorvi kertoo jokaisen kynän puuttumisen, joista olen ennen ollut autuaan tietämätön.  - Nyt sekin aiheuttaa tuskaa.

Olen ostanut kyniä yhden pikkukylän Tiimarin verran ja ikinä niitä ei ole missään! Ja kun unohtelu on kaksisuuntaista siten että kouluun viedyt tavarat eivät tule enää takaisin kotiin ja ne kamat jotka pitäisi mennä kouluun lojuu kotona muodostuu tilanne paitsi kalliiksi, myös sietämättömän tuskalliseksi äidille.

Kynistä takaisin opettajiin...

Minusta opettajille pitäisi palauttaa sen verran apuja ja eväitä, että saisivat auktoriteettinsä takaisin. Jos sillä helpottuisi se arki töissä ja säilyisi usko omaan tärkeään työhön yhteiskunnan pohjan rakentajina!

Kaikkien pitäisi tajuta, että nämä tyypit on syytä pitää tyytyväisinä, he sentään viettävät lapsesi kanssa suuren osan päivää! Siihen ei pelkkä Kivi-lyhty jouluisin riitä.

Lisään loppuun tähän sopivan vaalikampanjaani kirjoittamani lauseen:

” Tärkeintä minulle on turkulaisten lasten ja nuorten kasvatus, koulutus ja hyvinvointi sekä niihin liittyvien palveluiden ylläpito ja parantaminen. Kaikkien lasten on saatava tasa-arvoinen kohtelu.”

Olen myös käynyt allekirjoittamassa tämän: Lasten ja nuorten valtuutetun huoneentaulu 2012 – 2016 Kannattaa käydä lukemassa!

Älä leiki, äläkä varsinkaan vitsaile!

Tässä Hesarin artikkelissa LEIKIN LOPPU! on paljon juuri sitä asiaa mitä olen miettinyt suomalaisessa kasvatuksessa ja koulunkäynnissäkin.

Kaikenlainen pelleily on pahasta ja huonoa käytöstä. Ylivilkkaalle lapselle annetaan automaattisesti yksi numero alempi arvosana joka aineessa, koska tuntikäyttäytyminen ei ole sitä mitä vaaditaan. Eli hiljaa paikallaan istumista. Se vaan on nimittäin ylivoimainen haaste joillekin lapsille, eikä liity mitenkään aivokapasiteettiin saati "kiltteyteen".

Tulee vähän sama juttu mieleen kun isoäitini kehuu joitain lapsia, jotka syövät lautasensa tyhjiksi ja pyytävät vielä lisääkin, että "onpas kilttejä lapsia". Siis hei se liittyy nälkään, tai siihen että ei ole nälkä. Joillekin maistuu ruoka, jotkut haluavat kiipeillä senkin ajan puissa ja hyppiä trampoliinilla. Se ei ole kiltteyttä tai tuhmuutta. Se olisi sitä lahjakkuutta mitä pitäisi ruokkia!
Minun lapseni olisi Kiinassa tai Venäjällä viety jo alle kouluikäisenä pois minulta jonnekin missä valmennetaan niitä lahjakkuuksia joita Olympialaisissa nähdään korkeimmilla palleilla.

Suomessa asia hoituu käytännössä niin, että pakotetaan istumaan paikallaan ainakin 9 vuotta, 10 kuukautta vuodessa, 6 tuntia päivässä. Onpa kumma ettei niitä superlahjakkuuksia synny. Tai siis syntyy, mutta se heiluminen ja juokseminen pyritään kitkemään. Mitä aikaisemmassa vaiheessa sen parempi. Sellainen lasten saatanallinen juokseminen ja hyppely on vaan saatava loppumaan!

Vuodatuksen loppuun lisään otteen poikani ensimmäisellä viikolla nyt kutosella saamastani viestistä yhdeltä aineopettajalta:

"...puhui usein viittaamatta ja opetuksen päälle, eikä totellut kehoitusta mennä omalle paikalleen. Lisäksi hän vitsaili paljon kavereiden kanssa."

"...vaikuttaa tosi vilkkaalta, mutta myös terävä-älyiseltä pojalta. Jotkut hänen vitsailuistaan meinaavat oikeasti naurattaa aikuistakin."

Ja tämän tyylisiä viestejä olen vastaanottanut nyt yli viisi vuotta.

Nyt siis vaatisinkin että kaikenlaisen liikehdinnän lisäksi myös vitsailu ja nauraminen on kitkettävä. Siinä ollaan jo hyvin onnistuttukin, mutta jotkut uppiniskaiset vielä yrittävät tempoilla vastaan.

Arkijärki käteen!

Rakkaat lukijat!
Olen nyt avannut Arkijärki-kampanjasivun facebook.com/Arkijarki!!! Käykää tykkäämässä. Siis jos tykkäätte. Jos ette tykkää, teidän ei tarvitse reagoida mitenkään, me hoidamme tykkäämisen puolestanne. Tää on sellainen Arkijärki ja avaimet käteen -tyyppinen kampanja.

En tee politiikkaa, annan vain äänestäjille mahdollisuuden päästää minut ääneen, kun tehdään päätöksiä esimerkiksi toriparkista tai torivessoista. Tai kun päätetään uuden sillan paikkaa ja kouluavustajien määrärahoja. Haluan ymmärtää, miksi ja miten nämä päätökset tehdään, minulla on moniin asioihin sanani sanottavana. Ja jos ei ole, meinaan opetella myös sen, että vaikeneminen olisi kultaa. Aion viedä päätöksentekoon hitusen Arkijärkeä ja arkisten asioiden kanssa kamppailevien kaupunkilaisten tuntemuksia ja toiveita.

Näillä sanoin aukesi Sininpäivien poliittinen osuus!

Lopuksi haluan kuitenkin vielä kertoa (viitaten aiempaan kertomukseeni) että ne toisetkin Kreetalta ostamani kengät hajosivat. Että mun puolesta se Kreikka voi velkoinensa vajota vaikka Atlantiksen seuraksi.

Kapteenille läpy, läpy

Oletko käynyt Rohdoksella, Kreetalla, Kyproksella? Niin minäkin, mutta en muista mikä oli mikäkin.
Tänään palasin kuitenkin Kreetalta, se on varma ja Hanian kaupungin liepeillä asusteltiin edellinen hikinen viikko.

Meri siellä on sininen ja suolainen, hiekka vaaleaa ja polttavaa ja roskisten lähellä ei kannata hengittää nenän kautta.

Kreikka on velkarkiisissä ja niin olen minäkin nyt. Onneksi kylän ainoa cash-masiina oli sökönä, eikä kaikkialle käynyt kortti, niin jäi rahaa vähän loppukuuksikin... nuudeliin ja kaurahiutaleisiin. Niitä ois sitten syytä syödä, sanotaan nyt vaikka vuoden loppuun, jotta tämä vaje saadaan korjattua.

Mutta loma ja matkailu on aina vaan yhtä mukavaa ja koukuttavaa.

Muutamia huomioita matkaltani;

1. Puumailmiö ei ole tuolle välimeren saarelle ainakaan vielä rantautunut. Pariskuntien miehet olivat harmaita, isovatsaisia ja hikisiä ja vaimot naisellisia, hoikkia ja varmasti nuorempia. Molemmat käyttävät kultakoruja.

2. Crocsit tulee olemaan seuraava suuri ongelmajätteemme. Ne ei maadu varmaan ikinä. Tulee vedenpaisumus, jääkausi ja aavikoituminen ja mitä on jäljellä - valkoisia muovisia terassisettejä ja crocseja.

Missä suomiperhe, siellä iloinen väriskaala kevyitä muovisia töppösiä.

3. Lomalennoilla taputetaan edelleen kun lentokone on laskeutunut. Miksi? Mistä sellainen tapa on alkanut? Matkastahan on maksettu ja kapteeni vie sinne minne pitääkin.

Miksei takseissa taputeta?

Tai busseissa? Ruvetaanko kaikki taputtamaan kun linja-auto saapuu torille tai ihan mihin vaan missä jäädään pois.

Ja eikö koko Viking Rosollin tuhatpäinen känninen seurue vois ruveta taputtamaan kun risteilijä rantautuu takaisin kotisatamaan! Jos kapteeni ajaa karille, kukaan ei taputa. Deal?

Minä taputin itselleni, kun lentokentällä muistin että olin unohtanut meidän molempien pyyhkeet ja simmarit hotellin parvekkeelle kuivumaan. Alkaa olee varmaan jo aika kuivat.

Ostin yhdet kivat kengätkin, niistä putos pohja matkalla lentokenttäbussiin, kesti siis noin 40 askelta. Made in Greece.

Lomalla rantamusiikista vastasi poikani ja otsikkokin lainattu: JVG Ft. Raappana - Kran Turismo!

Aurinkoa ja kivileipää

Tuntuupa ihanalta kun aurinko pilkistää pitkästä aikaa pilvien, tai siis sadekauden välissä. Söin mökillä aamiaisen sen kunniaksi ulkona. Tein paahtiksia, maksamakkaraleivän ja kinkkuleivän.

Fazer paahto - viisi viljaa ja pikkukiviä

Siinä maksamakkavaihtoehdon puolessa välissä meinasi tapahtua kauheita. Lähes täydellinen, tai ainakin yksi siitä osasta kehoani, josta en juuri koskaan ole valittanut, eli purukalustoni oli tuhoutumisvaarassa! Järkyttävän kokoinen kivenmurikka rahahti hampaisiin. Mittavilta oikeustoimilta kuitenkin vältyttiin täpärästi, sillä hampaat säilyivät ehjinä.

No tämä tarina paljastaa sen, että viimepäivät ovat olleet suhteellisen tapahtumaköyhiä, kun tällainen tapahtumasarja kirvoitti minut koneelle naputtelemaan blogitekstiä.
Paitsi hei, varasinhan minä lomareissun elokuun alkuun. Se tuntui hyvältä idealta, sillä olen varma että syksy tulee olemaan rankka ja vaativa kaikilta osin. Lähdemme pojan kanssa kaksin reissuun ja uimme itsemme rusinoiksi. Ehkä uimme Kreetan ympäri!

Säitä emme voi säätää, joten nauttikaa kaikki pienistä hetkistä kuten tyttöni Helmi.

Arkijärki

Eilen oli historian ensimmäinen vaalitiimini kokoontuminen.

Tarjoilut oli tietysti Sininpäivien henkeen Lidlistä; kuohuvan virkaa hoisi Cidre-siideri ja kaikki kikkarat ja täytteet Litukasta tietty.

Perustimme ydintiimin, Sissiryhmän!

Ja kantava teema; Arkijärki lyötiin lukkoon. Vähemmän politikointia, enemmän tavallisen turkulaisen ajatuksia ja suoraa puhetta - sellaista jota kaikki ymmärtävät.

Starttasimme luovimman, hauskimman ja luultavasti halvimman kampanjan ikinä. Aiemmin viikolla napattiin jo kuvatkin vaalimatskua varten.

Mulla on niin hienoja ystäviä, jotka auttavat pyyteettömästi (sitä ei kyl voikaan rahassa mitata) ja ilon kautta edetään, sen oon luvannut! 

Paljon on tekemistä, mutta jostain on aloitettava. Ruiskukkaa en vielä ihan tunnistanut, mutta sinne suuntaan ollaan menossa ja viemässä Arkijärkeä päätöksentekoon.

Nämä kuitenkin nappasin naapurin portin pielestä.

Toriparkissa tavataan!

Hei mahtavaa, ilmaista parkkitilaa keskustaan, kauppatorin alle! Keskustaa vieroksuvien, kalliisiin parkkimaksuihin kyllästyneiden kaupunkilaisten huutoon ollaan vastaamassa! Minäkin köyhänä voin spontaanisti tönäistä Hillosipulilla oikein keskustaan, kun ei tarvitse tuijottaa kelloa, milloin tunti vaihtuu ja parkkiläpyskän hinta käy toistakymppiä (samalla hinnalla saa Lidlistä niin paljon ruokaa kuin jaksaa kantaa).

Samaan aikaan kun torin alaosastoa reerataan, muuttuu maanpäällinen osuus pikkuhiljaa automaattisesti vireäksi kaupunkilaisten kohtaamispaikaksi, missä voi aistia kansainvälisen tunnelman, kahvin tuoksun ja säpinän myyntikojuilla, unohtamatta pyöräilevää karhua ja kansantanssiryhmää. Jotenkin näen, että ihmisetkin muuttuvat rennommiksi, pukeutuvat tyylikkäästi ja turun murrekaan ei enää särähdä korvaan. Ja kun itse nautit iloisesta torielämästä ja asioit puuhakkaana lähistön liikkeissä, markkinoita elvyttäen, voi autosi olla mukavasti muiden kaltaistensa joukossa samassa luolassa, pois kadulta kuleksimasta. Ennen vanhaan autot jätettiin tosiaan katujen varsille niille varatuille paikoille. Niitä kutsutaan parkkiruuduiksi.

Linnankatu klo 12.30, Forumin sisäänkäynnin edessä

Tämäkin halli olis täynnä, jos vaan olisi se toriparkki.

Hansan alakerta klo 12.45

Stockan sisäänkäynti klo 13.00, ei saanut paikkaa, piti lähteä pois keskustasta.

Toriparkki on nimittäin nyt kuuminta hottia!

Et tajua liike-elämästä mitään, ellet tajua Toriparkkia! Kysymyshän ei tosiaankaan ole siitä, että joku ressukka Turun keskustassa olisi koskaan jäänyt vaille parkkipaikkaa! Onko joku? No totta puhuen en tiedä, mutta en ole sellaisesta katastrofista koskaan ainakaan kuullut. Mutta jos näin tosiaan on käynyt monillekin, niin eiköhän järjestetä kansanäänestys asiasta, niin ei ole sitten jälkikäteen nokankoputtamista. Ja kaikille joille parkkipaikan löytäminen ja sen takia keskustassa asioinnin jättäminen on tosiasia, sanon että älkää herrantähden koskaan, siis koskaan, menkö Helsinkiin.

p.s. Kuulin juuri, ettei parkkihallista tulisikaan ilmainen, vaan samalla konseptilla toimiva kuin kaikki muutkin sen vieressä olevat parkkihallit. Joten eiköhän tähän keskusteluun ole tuhlattu tarpeeksi aikaa ja rahaa.

Minä haluan parkkiruutujen sijaan enemmän laivoja Aurajokeen!

Ravintolalaivoja, purjelaivoja, asuntolaivoja ja aukeavia siltoja!

Hyvä ja halpa on saksalainen keksintö

Nyt lävähtää varsinainen tuotebloggaus.

Olen löytänyt vallan hyvän päivittäiskosmetiikka tuoteperheen! Lidlin Cien.

Monissa näissä tuotteissa on tuoksu ja ulkoasukin hyvin lähellä toista vastaavaa päivittäiskosmetiikkamerkkiä, mutta se ei oikeastaan mua kiinnosta, jos saan tuotteet maksamalla kymmenyksen siitä mihin olen tottunut, ja sekään ei ole ollut yleensä premiumia.

Uusimpana ihanan tuoksuinen Aftersun –lotion (4,99 € / 500 ml). Tuotteen ominaisuuksista en sen enempää osaa sanoa tässä vaiheessa kesää... mutta tuoksu on mitä miellyttävin!

Kuvassa on myös aiemminkin mainittu testimenestyjä-shampoo.

Kaikilla ei varmasti ole kanttia täyttää kylpyhuoneen hyllyjä Lidlin kosmetiikalla, mutta tällä naamalla ja kokemuksella voin tehdä sen varsin koppavana. Mutta niille, joilla brändi tukee itsetuntoa, annan vinkin, että haette näitä hyviä tuotteita ja täytätte Silleyn ja Chanelin purkkinne niillä. Kosmetiikassa ei nääs ole lainkaan niin isoja laatueroja, kuin mitä hinta antaisi ymmärtää, mutta sen nyt varmaan kaikki melkein tiesivätkin. Luksuspakkaus ja maailmanlaajuinen brändäys huippumalleilla näkyy tietysti tuotteen hinnassa.

Mutta silti, tuloeroja tasoittaakseen, toivon kaikkien rikkaiden edelleen tunkevan rahansa kalliisti brändättyihin rasvoihin, kapseleihin ja linimentteihin.

Ja niille jotka shoppaamista rakastavat kerron, että ostokokemus ei ole varmaan aivan samaa luokkaa, jos nakkaa lärvirasvan koiranmakkaran vierestä kärryyn, kuin ostaisi jotain kultahippuja sisältävää geeliä Harvey Nicholsilta.

Elämä on valintoja täynnä ja tyhmä ei ole se joka pyytää, vaan se joka maksaa.

Joten siskot – Järki käteen ja ostoksille!

Minä odottelen että Lidlin hyllyiltä löytyis pian myös joku mahtava uusi lempihuulikiiltoni hintaan 0,90 €!

Pussi päähän?

Maailma on täynnä vaaroja. Minä vilkkaan ja tapaturma-alttiin pojan vanhempana olen siitä todella tietoinen.

Liikenteessä on vaaroja ja ne vaarat ovat todellisia! Ihan ilman hulluja jotka tahallaan ajavat lapsien päälle, siellä on muuten vaan urpoja jotka kaahaavat ymmärtämättä että liikenteessä on myös lapsia, joiden itsesuojeluvaisto ei välttämättä ole ihan kehittyneimmällä tasolla.

Volttien tekeminen joka aidalta on selkeä terveysriski. Pienikin virhe voi olla kohtalokas. Uiminen ja temppuilu hyppylavoilta on sekin riski loukkaantumiselle. Puissa kiipeily on vaarallisempaa kuin istuskelu paikallaan. Mutta ainakin pojilla on vaan tarve nousta korkealle ja killua oksilla. Näiden kanssa on vain totuttava elämään ja toivottava parasta. Suoranainen ihmehän se on, että kaikkia extremelajeja harrastava nuori säilyy hengissä aikuiseksi asti!

Edellä mainitut puuhat ovat oikeita vaaran paikkoja. Mutta sitten on hauskoja legendaarisia varoituksia lapsuudesta. Minä muistan ainakin seuraavat:

Älä juokse viivotin suussa.

Tunteeko joku jonkun jolle on käynyt viivotintapaturma? Minä en.

Jos laittaa silmät kieroon, ne voi jäädä sellaisiksi.

Onko jollakin jäänyt silmät kieroon? Minä en tunne yhtään sellaista tapausta.

Jos katsoo telkkaria liian läheltä, jotain pahaa siitäkin seurasi – en muista mitä?

Muistaako joku mitä vaarallista siinä oli?

Mutta kaikkein vaarallisin on muovipussi!

Se on selvää että silloin tukehtuu, varsinkin jos sen vielä kuristaa jotenkin niin tiukasti ettei todellakaan saa happea.

Mutta onko tästä jotain tilastoa, moniko todellakin on kuollut laitettuaan pussin päähänsä? Ja haluaako kaikki laittaa pussin päähän?

Onko se niin yleinen onnettomuus että jopa vessapaperipakkauksessa (joka yleensä revitään muutenkin rikki) on varoitus tästä?!

Kaiken kaikkiaan elämä on vaarallinen matka. Ja mitä enemmän touhuskelee, kokee ja harrastaa, riskit kasvavat. Mutta kai tämä pieni matkamme on kuitenkin tarkoitettu elettäväksi. Annettava lasten kiipeillä puissa, vaikka loukkaantumisen riski onkin siinä suurempi kuin aloillaan istumisessa.

Turvallista kesän alkua. Älkää laittako pussia päähän. Ja jos on aivan pakko laittaa, niin laittakaa paperipussi!

Puutarhan kevät

Voi autuutta, monet huokaavat, kun lumet on sulaneet ja pääsee pihahommiin.

Mulla lumen alta paljastuu vain haravoimatta jääneet lehdet ja mustat, muumioituneet, keräämättä jääneet omenat.

Olen viime vuosina kuitenkin, lähinnä ympäristön paineesta johtuen, ruvennut hiukan huolehtimaan myös omasta puutarhastani.

Kun asuu tällaisella idyllisellä omakotialueella, jossa toisella naapurilla on kasvihuone ja yrttitarha ja toisella japanilainen kivipuutarha, saa tuolla korvat luimussa koittaa rapsuttaa ruostuneella haravalla, jotta he ymmärtävät, että kyllä minäkin yritän.

Eilen yksi naapuri kysyi voisiko yhtä omenapuutani vähän lyhentää sillä heidän spiraalin muotoon leikatut pylvästuijansa eivät saa enää valoa. Ok, pliis, tehkää se, sanoin. Ja eikä aikaakaan kun jo joku heppu oli hommaa hoitamassa. Salainen toiveeni oli, että olisivat tehneet siitä saman tien sellaisen bonsaipuu -tyyppisen pienen taideteoksen, mutta eipä tietenkään. Siellä korkeimmat piiskat edelleen viistävät kohti taivasta viiden metrin korkeudessa, jos riittääkään.

Ja kyllähän noita puskia ja puita vielä voisikin karsia ja leikata, mutta sitten jää käteen se kauhia röykkiö oksia ja risuja. Mitä niille kuuluu tehdä? No joku viisastelija sanoo, että vie tietenkin kaatopaikalle. Sinne saa ilmaiseksi viedä puutarhajätettä. Mutta siis miten ja millä? Ostan ja asennutan peräkoukun Hillosipulin hanuriin, ostan peräkärryn ja menen uudelleen autokouluun, että osaisin sen kanssa sitten suhia menemään? Ei tule tapahtumaan.

Minä sitten silppuan noita röhniä oksasaksilla ja survon ihan jätesäkkiin ja siitä ne pikkuhiljaa häipyy jäteauton mukana.

Mutta miettikää miten perkeleen monta säkkiä yhdestä omppupuusta tulisi. Eli olen aivan pattitilanteessa.

Mutta tänään minä esittelin samalle puutarhahifistelijälle seutukunnan hienoimpia puutarhakäsineitä! Pukeutumisesta se kai tämäkin homma lähtee!

Ovat vallan oivalliset nokkosten repimiseen tarttuvan kumipinnoitteen ansiosta.

Sitten oksien ja risujen lisäksi toinen suuri ongelma, mikä tulee puutarhaani; Minä en tiedä mikä on kukka ja mikä mehiläinen. Eikun siis rikkakasvi!? Nokkosen ja voikukan tiedän. Sitten kaikki muu vihreä mikä maasta nousee onkin mulle täysin tuntematonta aluetta. Paitsi nurmikon tunnen. Ja tulppaanit.

Mikä on esimerkiksi tämä rehevä kasvi, jota on sitten niin joka puolella etu- ja takapihalla?

Näyttää jättimäiseltä persiljalta... Mutta valtava levinneisyys sillä ainakin on, että tuskin mikään sukupuuttoon kuolemaisillaan oleva lilja ainakaan ois kyseessä.

Mutta mä kuulkaas lopettelen tän luontohetken ja kerron että kaikki viherpipertäjät ja vihreän teen juojat voivat tulla tältä pihalta hakemaan voikukkia ja nokkosia keitoksiinsa. Ne eivät nimittäin nyppimällä lopu.